Hyvää uutta vuotta! (tosin vähän myöhässä)
Nyt mua on jo pitkän aikaa mietittäny eräs asia. Joten ajattelin kirjoittaa tällaisen vähän
henkilökohtaisemman postauksen tällä kertaa.
Minulla on aina ollut kavereita, mutta mitä tulee
ystäviin, niin mietin, onko minulla niitä? Voin mainita tasan
kolme ihanaa ihmistä, joista todella välitän ja joita pidän
sydänystävinäni. Nämä kolme parasta ystävää kuitenkin asuvat jonkusen matkan päässä, joten en näe heitä kovin usein.
Ylä asteen jälkeen pääsin opiskelemaan Kaitaan lukioon, jolloin myös muutin lähemmäksi koulua. Muutto johti siihen, että en enää nähnyt kavereitani niin usein.
Aloitettuani Kaitaalla,
en tuntenut yhtään ketään ja minähän olen aina ollut aivan surkea tutustumaan muihin, sillä olen
hiljainen vieraiden seurassa. Noooh, onneksi sain kuitenkin muutamia kavereita, jolloin en ollut yksin. Näinä akoina aloitin myös seurustelun
nykyisen poikaystäväni kanssa. Seurustelu oli myös suuri syy siihen, että kaverisuhteet jäivät ja tästä
saan syyttää vain laiskaa itseäni. Ihan kuin olisin ollut liimautunut kultaani.
Parin vuoden aikana olen tottunut siihen "hengailuun" isossa kaveriporukassa poikaystäväni seurassa, mutta
miten ollaan vain tyttöjen kesken?
Huomasin eräänä viikonloppuna, kun olin parin ystäväni kanssa, kuinka
surkeaa seuraa minusta on tullut. En keksi puheenaiheita, tekemistä, sanomista, en kertakaikkiaan tiedä miten tulee toimia!
Tämähän on aivan järkyttävää! Olenko oikeasti hukannut sosiaaliset taitoni? Tai nojaa.. eihän niitä varmaan
koskaan edes ole olutkaan. Mutta niin, kyllä se 10 minuuttia sujui
ihan hyvin ruokaa laittaessa kun oli tekemistä, mutta sitten kun ruoka oli syöty ja leffa katsottu!? Ihan kuin olisi aivan uudessa tilanteessa,
ei hajuakaan siitä mitä pitäisi tehdä.
Eiköhän se loppupeleissä kuitenkin mene niin, että
harjoitus tekee mestarin (tai sitten on synnynnäisesti lahjakas, mitä minä
en ole). Harjoitukset ovat nyt kuitenkin jääneet melko vähäiselle tasolle. Kai sitä pitäisi
ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain, ennen kuin on liian myöhäistä. Jos en tee asian eteen mitään, löydän jonakin päivänä itseni kaivautuneena johonkin
pimeään koloon vältellen kaikenlaista kontakstia muiden ihmisten kanssa. Onneksi minulla kuitenkin on
Mini, se nyt ei muutenkaan ymmärrä minua,
nou hätä!